Löysin eräästä suosikki leivontablogistani herkullisen kuuloisen hunajakeksireseptin. Teki mieli jotain hunajaista, teki mieli leipoa, mutta mitään kummallisia aineksia ei kaapeista löytynyt. Nämä sopivat siis tähän tilanteeseen kuin nenä päähän! Muokkailin reseptiä ihan pikkuriikkisen omaan makuuni sopivammaksi.
Hunajakeksit, n. 20-30kpl koon mukaan.
Taikina
100g voita
0,75dl sokeria
3rkl hunajaa
1rkl vaniljasokeria
½tl soodaa
2dl vehnäjauhoja
n. ½tl kanelia
Valmistus
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita voi ja sokeri, lisää hunaja. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Jaa taikina pellille kahteen osaan ja tee niistä kaksi pitkän mallista levyä esim. haarukan avulla (haarukalla voi myös loihtia kivoja kuvioita pinnalle). Paista 175 asteisen uunin keskiosassa n.14-17min, leikkaa sopiviksi paloiksi ja anna jäähtyä.Aivan älyttömän hyviä pikaiseen makeannälkään (minun tapauksessani hunajannälkään)! Ovat super makeita, yhtä tai kahta enempää ei varmana saa helposti menemään. Ihanan rapeita ollen silti pehmeitä, hyvin hunajaisia ja "karkkimaisia", kotopuolen maistajatkin pitivät. Saatan olla hullu väittäessäni näin, mutta mielestäni näistä tulee etäisesti mieleen Daim patukat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti